Kotimaiset ruokasienet

VIRTUAALIKIRJASTO

Etusivu

Kotimaiset ruokasienet -virtuaalikirjastoon on kerätty tietoa hyödyksi ja huviksi suomessa kasvavista ruokasienistä.

Sivusto on tarkoitettu ensisijaisesti aloitteleville sienestäjille, mutta tietoa löytyy myös harrastuksessaan pidemmälle ehtineille sekä sieniä myyntiin poimiville tai sitä aikoiville. Lisäksi virtuaalikirjaston Lehtisalissa on poimintoja sieniasioista kirjoittavassa mediassa.

Perustietojen osalta olen pyrkinyt löytämään monipuolisesti ja kattavasti erilaisia laadukkaita lähteitä, joiden avulla voi päästä sienestämisen alkuun. Viranomaistiedoissa linkit ovat pääasiassa tiedotteita, ohjeita ja raportteja. Reseptejä on Internetissä tarjolla rajaton määrä, joten niitä sisältäviä linkkejä en edes yrittänyt saada kattavasti.

Linkit on luokiteltu YKL:n luokkiin ja asiasanoitettu YSA:n asiasanoilla.

Sivusto liittyy Oulun seudun ammattikorkeakoulun Kirjasto- ja tietopalvelualan erikoistumisopintojen kurssiin Tulevaisuuden kirjasto – Virtuaalikirjasto.

Sivut on tehnyt Aki Rossi.

 

Päivitetty viimeksi 7.7.2011